Heräsin aamulla. Minulla oli oikein virkeä olo. Aurinko paistoi sisään kolmen vuoden jälkeen, sillä ikkunat oli pesty, ja ne loistivat puhtautta. Nousin vuoteesta ja lähdin kävelemään. Lattiat oli pesty, ja koko makuuhuone tuoksui raikkaalle ja puhtaalle. Vilkaisin vaatekomeroon. Kaikki vaatteet oli viikattu ja järjestelty oikeisiin paikkoihin. Komeron mätä ikkuna oli sekin vaihdettu uuteen. Vilkaisin sitten varastokomeroon, ja sielläkin oli siistiä, Lattioilla lojuneet tavarat oli järjestelty paikoilleen ja myös varastokomeron ikkuna oli vaihdettu uuteen.

Kävelin portaita pitkin alakertaan, seinälle oli ilmestynyt kaide. vilkaisin ylemmäs, ja kaunis boordi komeili seinällä tapetin ja maalin välisellä rajalla. Eteiseen päästyäni, huomasin, että se oli raikas ja puhdas. Kaikki tavarat, kengät ja vaatteet oli laitettu paikoilleen. Ulko-ovi oli vaihdettu uuteen, ja reunoilla oli kunnon tiivisteet. Siivouskomerokin oli järjestelty.

Menin käymään vessassa, ja huomasin, että suihkunurkkaukseen oli ilmestynyt suihkuverho. Koko kylpyhuone oli raikas ja puhdas. Pyykkikorit olivat tyhjiä, ja pinttynyt, rikkinäinen wc pönttö oli vaihdettu uuteen. Vessaan oli myös ilmestynyt kappi, johon sattoi vihdoin laittaa kaikki käsipyyhkeet ja pesuaineet. 1600-luvulta peräisin oleva pesukone oli vaihtunut uudempaan malliin, en edes huomannut, että se oli päällä, sillä se oli niin hiljainen.

Matkasin sitten keittiöön. Keittiö oli raikas ja puhdas, lattia oikein kiilsi puhtautta, se oli kenties vahattu. Ikkunat oli pesty, ja auringon valo pääsi vihdoin tunkeutumaan niistä läpi. Keittiössä oli uusi pöytä, kaikki tasot olivat puhtaita ja ylimääräistä tavaraa ei lojunut missään. Tiskit oli tiskattu ja kaikkien kaappien sisältö vaikutti olevan hyvässä järjestyksessä. Kattolamppu oli puhdistettu kärpäsenraadoista. Jääkaappi oli täynnä mitä ihmeellisempiä ja eksoottisempia ruokia ja juomia.

Menin olohuoneeseen. Siellä oli raikasta ja puhdasta. Liian pitkät verhot oli lyhennetty, ja vanha kauhtunut sohva oli vaihtunut upeaan kulmadivaanisohvaan. Siellä oli myös uusi tv-taso ja uusi pöytä. Ja kas, ison painavan, 1600-luvulta peräisin olevan tv:n tilalla oli uudempaa mallia oleva tv. Takan vierestä puuttuneet lattialistat oli laitettu paikoilleen, ja takan luukku kimalteli puhtauttaan. Kattolamppuun oli laitettu uudet lamput, mutta eihän niillä nyt mitään tee, koska aurinko niin paistaa ikkunasta ja on valoisaa.

Menin vielä kamariin, ja yllätyksekseni myös siellä oli raikasta ja puhdasta. Ikkuna oli pesty, kaikki tavarat ja vaatteet oli laitettu omille paikoilleen, missään ei näkynyt roskan roskaa, eikä tiskiä. Leluja ei lojunut lattialla, vaan ne olivat kaikki kaapissa jokainen auto, palikka ja nallukka omilla hyllyillään.

Jatkoin matkaani ulos. Ulkoeteinen oli purettu pois, ja sen tilalle oli rakennettu raikkaalta tuoksuva, kiiltävin ikkunoin varustettu avara tila, jossa ei ollut ainuttakaan kärpäsenraatoa. Astelin portaat alas, ja hämmästyksekseni astuin juuri leikatulle nurmikolle! Ensimmäistä kertaa tänä kesänä! Nurmikko oli siisti, pihalla kasvoi mitä ihmeellisempiä ja eksoottisempia kasveja. Marjapensaat oli leikattu ja tuettu. Pihan ja tien väliin oli rakennettu kaunis aita. Perunamaata varjostanut suuri koivu oli kaadettu pois ja perunamaalla kasvoi mitä ihmeellisempiä ja eksoottisempia vihanneksia -perunoiden lisäksi. Kasvihuone oli valmis, ja se aivan pursusi tomaatteja, kurkkuja ja paprikoita.

kävelin takaisin etupihalle, ja havaitsin, että lähes keikallaan ollut lato oli purettu, ja sen tilalle oli tehty tasaista maata ja autotalli. Pihan perällä ollut mätä ja laho vaja oli myös purettu, ja sen tilalle oli tehty ihana puutarha, jossa oli kahdeksankulmainen paviljonki, josta kantautui ihanaa grillaustuoksua. Joku siellä valmisti minulle terveellistä ja ravitsevaa ateriaa. Pihalla oli myös uimalammikko. Lammikon kupeessa komeili uusi sauna. Keinukin oli maalattu. Muut piharakennukset oli kunnostettu sekä sisältä että ulkoa ja kaikki tavarat oli niissä järjestetty paikoilleen, ja ylimääräinen roina oli viety pois..........

Ehkä sitten jonain päivänä.......

Sanotaan, että kissa lievittää stressiä. Omalla kohdallani se ei taida ihan pitää paikkaansa. Kissat ovat mitä ihanimpia otuksia kyllä, mutta ne aiheuttavat itselleni koko ajan vaan enemmän harmaita hiuksia.

Meillä on tällä hetkellä kissa nimeltä Viiru, kissa nimeltä Vilma, ja........7 kpl Vilman pentuja! Aikuiset kissat ovat hirmu seurallisia, ne ovat yleensä tulleet mukaan kävelylle, postinhakuun, juoksevat pyöränkin perässä, seuraavat joka paikkaan. Parhaimmillaan saattoi peruskokoonpano päiväkävelyllä olla minä, rattaat, lapsi, ja useampi kissa perässä jolkottamassa. Ihan tavallinen näky siis täällä meidän nurkilla...

Kyllä se on kauheata puuhaa. Vahtia siinä sitten, että kissat kulkevat tosiaan nätisti jonossa perässä, eivätkä jää autojen alle, ja huolehtia, että kaikki on tallessa kun palataan takaisin kotiin, etteivät ole eksyneet matkalla mihinkään. No, nyt on Vilma emo tietenkin sisällä pentujen kanssa ja päiväkävelyseuraa saa korkeintaan Viirusta.

Tietysti voisi hankkia vaikka kissan valjaat, mutta mitä siitäkin sitten tulisi! Sotkeentuisivat rassukat toisiinsa kuitenkin. Voisihan ne kisut sisällekkin teljetä mouruamaan siksi aikaa kun käy itse lenkillä. Ja kun palaa kotiin niin siivota ja korjata kaikki tuhot, mitä on aiheutunut kissojen sisälläolosta, kun ne ovat hyppineet pöydällä turhautuneena, kaivaneet roskikset ja levittäneet kaikki roskat ja makkarankuoret ympäriinsä. Joten helpommalta tuntuu vaan ottaa irtokissat mukisematta mukaan lenkille...

No sitten tämä ihmeellinen käpsiminen ja muu raapiminen. Vaikka kissa ei tarkoittaisikaan satuttaa, niin sillä on erittäin terävät kynnet. Otat kissan syliin ja alat silittää. Koko ajan saa olla varuillaan, kauhea stressi, milloin kynnet uppoutuvat reisiin tai milloin kissa kyllästyy ja käpsäisee tai puraisee jos silitän väärin! Tai jos kissa sattuu leikkituulelle niin raapaisuja ja puraisuja tulee tämän tästä. Kissan kynnet uppoutuvat helposti myös huonekaluihin, tapettiin, pöytäliinoihin, verhoihin jne.

Ruoka! Se tuntuu olevan kissan pakkomielle. Vaikka kipossa olisi ruokaa niin sitä mourutaan koko ajan lisää. Millon joku ruoka ei kelpaa ja milloin taas halutaankin syödä ihmisten ruuat ennemmin kuin kissan ruuat. Ihmisten ruokaa ei parane hetkeksikään jättää vartioimatta, sillä jos niin tekee, niin se on jo mennyt parempiin suihin. Hirveä stressi aina jauhelihakastikkeen kanssa, kissan takia, sillä jos kastike jää pöydälle ruokailun jälkeen, niin sitä ei siinä enää olekkaan viiden minuutin kuluttua.

Ulkona olevat kissat ovat hirmu käteviä. Ne saalistavat pikkujyrsijöitä....Ja lintuja! Ei! Miten sanoa kissalle EI lintujen kohdalla? Ja miten kertoa kissalle hyvät ruokailutavat? Eli ne kaikki mitä ruokailun jälkeen jää siihen eteisen matolle, pitäisi viedä vaikka ulos ja nuolla matto puhtaaksi. Etten joutuisi itse aina tuota hommaa tekemään. Tosin, maton nuoleskelun jätän pesukoneen tehtäväksi, mutta kuitenkin. Varsin siivotonta kissojen ruokailu muutenkin. Sulat, höyhenet, sisälmykset, raadot, raksut, kaikki levitetään ympäriinsä. Stressiä pukkaa kun sattuu jonkun tuollaisen iljetyksen päälle astumaan, vieraitakin tulossa, ja sulkasato eteisessä...

Sitten kissan jätökset...ne haisee! Pahalta! Vilma emo täyttää helposti laatikkonsa päivässä. Hommattiin jopa Hauska koirankakkapusseja, että saisi edes ne suurimmat läjät otettua pois niin, ettei tarvitsisi joka päivä vaihtaa hiekkaa. Mutta se haju, se on kauhea, joten hiekan vaihto pitää kuitenkin suorittaa, oli sitten käyttänyt sitä hauskaa koirankakkapussia tai ei.

Ja miksi se hiekka pitää kuopsia siitä laatikosta pois? Miksi pitää kakata laatikon reunalle, tai peräti "vahingossa" laatikon reunan yli lattialle? Miksi pitää kuopsia myös lattiaa? Hirveät raapamajäljet siitä tulee ja lisää stressiä. Stressaan aina hiekkalaatikon puhdistamista. hirmuisen työläs projekti! Ja sitten kun koko lattia pitää aina samalla siivota ja jynssätä niin eihän perheenäidillä oikeasti olisi tuollaista aikaa mistään repiä, lisää stressiä kun ei ehdi kaikkea tekemään mitä pitäisi. Oma vessakin olisi pitänyt siivota jo ainakin kaksi viikkoa sitten...Ja vielä nuo kissanpennut, jotka eivät ole oppineet täysin laatikolle.... sitä saa juosta pitkin päivää mopin ja rätin kanssa ympäri huushollia, eikä meillä silti ole koskaan siistiä!

Kissanpennut ovat, ihania, suloisia, lutuisia palleroita. Mutta ne tosiaan kakkivat ja pissivät ihan mihin sattuu, pyörivät jaloissa niin, että meinaan astua vahingossa päälle, kiipeilevät verhoihin, raapivat ihoa, purevat varpaita, naukuvat milloin missäkin kolossa. Hirvittävän stressaavia yksilöitä siis.

Ulkokissat sentään asioivat hätänsä ulos, mutta sanoppa niillekkin sitten, että EI lapsen hiekkalaatikolle, EI pyykkinarulla roikkuvien puhtaiden lakanoiden helmaan, EI eteisen matolle, tai no sillä tuskin enää on niin väliä, kun se sulkasatokin ja kaikki saaliiden sisälmyksetkin siinä matolla jo...

No niin, tulikohan tässä jo kaikki tärkeimmät asiat? Niin, ei tarvitse kyllä miettiä, miksi en pidä kissoja stressiä lievittävinä tapauksina, vaan päinvastoin, eli stressin yhdeksi aiheuttajaksi nimeäisin ne. Mutta kissat ovat kuitenkin suloisia, ihania, karvaisia, pehmoisia seurallisia ystäviä. Siksi kai niitä ihmiset hankkivat. Seuraksi itselleen, kuuntelemaan surut ja murheet, kehräämään tyytyväisinä syliin, antamaan sen hyvän mielen tunteen palkinnoksi ihmiselle, joka on siivonnut lattiat, siivonnut laatikon, ruokkinut nälkäisen, ottanut syliin ja silittänyt, hemmotellut, ja tuhlannut rahansa kissan aiheuttamien tuhojen korjaamiseen. Kyllä meillä on aina kissoille kaikkea, omista menoista sitten tarpeen tullen tingitään. Kissat taitavat olla narsisteja :)

 

Aamulla herättyäni, vilkaisin päivän "lukujärjestystä" ja totesin, että pakkohan se on TAAS jotenkin yrittää sumplia asiat niin, että lapsi tulee hoidettua samalla kun olen "töissä". Töillä tarkoitan tässä tapauksessa rakasta harrastustani keramiikan parissa. No, eipä siinä muuta kun muksu rattaisiin ja pajalle mars. Yllättävän helppoa hommaa: savitöiden lasittamista ja samalla lapsen kanssa juttelemista. Tällä kertaa ei ylimääräisiä kitinöitä ja rutinoita, vaan kaikki sujui hyvin:

"Äiti vielä VÄHÄN aikaa tekee hommia ja sitten mennään takaisin kotiin"

- Ei Kaa halua takaisin kotiin

"no ei sitten"

-Kaa haluaa olla mamman ja papan kanssa

"Mamma ja pappa ei ole kotona"

-Kaa odottaa niin kauan että mamma ja pappa tulee kotiin

"Vai niin, no sitten äiti ehtii tekemään vielä vähän lisää hommia"

-No äiti tekee sitten hommia niin kauan että mamma ja pappa tulee kotiin

"Mutta entä jos meille tulee nälkä?"

- Ei Kaalla ole nälkä

"No ei vielä mutta jossain vaiheessa tulee nälkä ja pitää mennä kotiin jollei mamma ja pappa ole vielä tulleet"

-Kaa on iso poika, kyllä Kaa jaksaa odottaa!

"Vai niin"

No, siinä sitten vierähti varmaan tunti ellei jo toinenkin, niin malttamattomaksi yltynyt lapsi meni pihalle odottamaan, että mamma ja pappa tulee kotiin. (asuvat siis siinä pajan vieressä). He sitten tulivatkin ja hän lähti tietenkin mamman kanssa leikkimään. Sain lasitella rauhassa loput työt. Sitten kun sain hommat valmiiksi, huokaisin syvään ja lähdin pihalle etsimään lastani....no eihän siellä tietenkään kukaan ollut. Soitin jopa miehelle, että missä tämä poppoo on, ja mies sanoi, että mamma oli mennyt jo nukuttamaan lasta. Jahas, eli siis "vapaapäiväkin" tässä vielä tulossa...ainakin muutama vapaa tunti! Ai että ihanaa! Mitäs sitä sitten keksisi?

No lisää savitöitä ja muutahan siinä sitten tuli tehtyä; kodin siivousta, pyykkäystä, tiskaamista, kukkien ja kasvihuonekasvien kastelua, laskujen maksua, mattojen tamppaamista, tavaroiden järjestelyä, viikonlopun tulevien markkinoiden suunnittelua, tuotteiden hinnoittelua, yrttien pussitusta, pakurin jauhatusta.....

Kun sain asiat päätökseen, niin ajattelin ottaa pienet tirsat...ja kas, mies tuli juuri silloin kotiin, lapsi mukanaan. Niinpä aina....eli se siitäkin vapaa-ajasta sitten. No illalla saa kuitenkin rentoutua.....Ai saa vai? Mies toi ämpärillisen mustaherukoita, ja mehumaijan! Eli mehua piti sitten alkaa keittelemään. Yritin pötkötellä pikkukakkosen ajan, mutta lapsi hyppi päällä, joten siitäkään ei tullut mitään.

Mehun keittämisen jälkeen totesin, että mulla ei ole tarpeeksi pakasterasioitakaan. Mihin ihmeeseen tuon kaiken mehun nyt lykkään! No, se saapi jäähtyä ensin, ja yritän sillä aikaa keksiä jotain :)

 

 

Hei! Olen kolmekymppinen akka maalta, Eteläsuomalaisesta kylästä. En omista autoa ja olen totaalisen mökkihöperöitynyt. Keräilen luonnosta kaiken syötäväksi kelpaavan ja nalkutan kuin akka konsanaan. Olen akka, sanan jokaisessa merkityksessä: Letkun akka, pata-akka, noita-akka, ukkoni akka jne.

Harrastelen vapaa-aikanani (eli lähes aina) kaikenlaisia askarteluita, savitöitä, luonnon antimien keräilyä ja niiden jatkojalostamista. Mitäpä täällä maalla muutakaan tekemistä keksisi.

Rauhaisan maaseutuelämän vastapainoksi pitää välillä keksiä itselleen erilaisia projekteja, joten sen vuoksi tämän päiväkirjablogin laitoin pystyyn, että voin jakaa kaikki hauskat kommellukset myös muiden kanssa.