Sanotaan, että kissa lievittää stressiä. Omalla kohdallani se ei taida ihan pitää paikkaansa. Kissat ovat mitä ihanimpia otuksia kyllä, mutta ne aiheuttavat itselleni koko ajan vaan enemmän harmaita hiuksia.

Meillä on tällä hetkellä kissa nimeltä Viiru, kissa nimeltä Vilma, ja........7 kpl Vilman pentuja! Aikuiset kissat ovat hirmu seurallisia, ne ovat yleensä tulleet mukaan kävelylle, postinhakuun, juoksevat pyöränkin perässä, seuraavat joka paikkaan. Parhaimmillaan saattoi peruskokoonpano päiväkävelyllä olla minä, rattaat, lapsi, ja useampi kissa perässä jolkottamassa. Ihan tavallinen näky siis täällä meidän nurkilla...

Kyllä se on kauheata puuhaa. Vahtia siinä sitten, että kissat kulkevat tosiaan nätisti jonossa perässä, eivätkä jää autojen alle, ja huolehtia, että kaikki on tallessa kun palataan takaisin kotiin, etteivät ole eksyneet matkalla mihinkään. No, nyt on Vilma emo tietenkin sisällä pentujen kanssa ja päiväkävelyseuraa saa korkeintaan Viirusta.

Tietysti voisi hankkia vaikka kissan valjaat, mutta mitä siitäkin sitten tulisi! Sotkeentuisivat rassukat toisiinsa kuitenkin. Voisihan ne kisut sisällekkin teljetä mouruamaan siksi aikaa kun käy itse lenkillä. Ja kun palaa kotiin niin siivota ja korjata kaikki tuhot, mitä on aiheutunut kissojen sisälläolosta, kun ne ovat hyppineet pöydällä turhautuneena, kaivaneet roskikset ja levittäneet kaikki roskat ja makkarankuoret ympäriinsä. Joten helpommalta tuntuu vaan ottaa irtokissat mukisematta mukaan lenkille...

No sitten tämä ihmeellinen käpsiminen ja muu raapiminen. Vaikka kissa ei tarkoittaisikaan satuttaa, niin sillä on erittäin terävät kynnet. Otat kissan syliin ja alat silittää. Koko ajan saa olla varuillaan, kauhea stressi, milloin kynnet uppoutuvat reisiin tai milloin kissa kyllästyy ja käpsäisee tai puraisee jos silitän väärin! Tai jos kissa sattuu leikkituulelle niin raapaisuja ja puraisuja tulee tämän tästä. Kissan kynnet uppoutuvat helposti myös huonekaluihin, tapettiin, pöytäliinoihin, verhoihin jne.

Ruoka! Se tuntuu olevan kissan pakkomielle. Vaikka kipossa olisi ruokaa niin sitä mourutaan koko ajan lisää. Millon joku ruoka ei kelpaa ja milloin taas halutaankin syödä ihmisten ruuat ennemmin kuin kissan ruuat. Ihmisten ruokaa ei parane hetkeksikään jättää vartioimatta, sillä jos niin tekee, niin se on jo mennyt parempiin suihin. Hirveä stressi aina jauhelihakastikkeen kanssa, kissan takia, sillä jos kastike jää pöydälle ruokailun jälkeen, niin sitä ei siinä enää olekkaan viiden minuutin kuluttua.

Ulkona olevat kissat ovat hirmu käteviä. Ne saalistavat pikkujyrsijöitä....Ja lintuja! Ei! Miten sanoa kissalle EI lintujen kohdalla? Ja miten kertoa kissalle hyvät ruokailutavat? Eli ne kaikki mitä ruokailun jälkeen jää siihen eteisen matolle, pitäisi viedä vaikka ulos ja nuolla matto puhtaaksi. Etten joutuisi itse aina tuota hommaa tekemään. Tosin, maton nuoleskelun jätän pesukoneen tehtäväksi, mutta kuitenkin. Varsin siivotonta kissojen ruokailu muutenkin. Sulat, höyhenet, sisälmykset, raadot, raksut, kaikki levitetään ympäriinsä. Stressiä pukkaa kun sattuu jonkun tuollaisen iljetyksen päälle astumaan, vieraitakin tulossa, ja sulkasato eteisessä...

Sitten kissan jätökset...ne haisee! Pahalta! Vilma emo täyttää helposti laatikkonsa päivässä. Hommattiin jopa Hauska koirankakkapusseja, että saisi edes ne suurimmat läjät otettua pois niin, ettei tarvitsisi joka päivä vaihtaa hiekkaa. Mutta se haju, se on kauhea, joten hiekan vaihto pitää kuitenkin suorittaa, oli sitten käyttänyt sitä hauskaa koirankakkapussia tai ei.

Ja miksi se hiekka pitää kuopsia siitä laatikosta pois? Miksi pitää kakata laatikon reunalle, tai peräti "vahingossa" laatikon reunan yli lattialle? Miksi pitää kuopsia myös lattiaa? Hirveät raapamajäljet siitä tulee ja lisää stressiä. Stressaan aina hiekkalaatikon puhdistamista. hirmuisen työläs projekti! Ja sitten kun koko lattia pitää aina samalla siivota ja jynssätä niin eihän perheenäidillä oikeasti olisi tuollaista aikaa mistään repiä, lisää stressiä kun ei ehdi kaikkea tekemään mitä pitäisi. Oma vessakin olisi pitänyt siivota jo ainakin kaksi viikkoa sitten...Ja vielä nuo kissanpennut, jotka eivät ole oppineet täysin laatikolle.... sitä saa juosta pitkin päivää mopin ja rätin kanssa ympäri huushollia, eikä meillä silti ole koskaan siistiä!

Kissanpennut ovat, ihania, suloisia, lutuisia palleroita. Mutta ne tosiaan kakkivat ja pissivät ihan mihin sattuu, pyörivät jaloissa niin, että meinaan astua vahingossa päälle, kiipeilevät verhoihin, raapivat ihoa, purevat varpaita, naukuvat milloin missäkin kolossa. Hirvittävän stressaavia yksilöitä siis.

Ulkokissat sentään asioivat hätänsä ulos, mutta sanoppa niillekkin sitten, että EI lapsen hiekkalaatikolle, EI pyykkinarulla roikkuvien puhtaiden lakanoiden helmaan, EI eteisen matolle, tai no sillä tuskin enää on niin väliä, kun se sulkasatokin ja kaikki saaliiden sisälmyksetkin siinä matolla jo...

No niin, tulikohan tässä jo kaikki tärkeimmät asiat? Niin, ei tarvitse kyllä miettiä, miksi en pidä kissoja stressiä lievittävinä tapauksina, vaan päinvastoin, eli stressin yhdeksi aiheuttajaksi nimeäisin ne. Mutta kissat ovat kuitenkin suloisia, ihania, karvaisia, pehmoisia seurallisia ystäviä. Siksi kai niitä ihmiset hankkivat. Seuraksi itselleen, kuuntelemaan surut ja murheet, kehräämään tyytyväisinä syliin, antamaan sen hyvän mielen tunteen palkinnoksi ihmiselle, joka on siivonnut lattiat, siivonnut laatikon, ruokkinut nälkäisen, ottanut syliin ja silittänyt, hemmotellut, ja tuhlannut rahansa kissan aiheuttamien tuhojen korjaamiseen. Kyllä meillä on aina kissoille kaikkea, omista menoista sitten tarpeen tullen tingitään. Kissat taitavat olla narsisteja :)